Monday, March 27, 2006

Kuraa

Edellisessä elämässäni pyöräilin paljon ja joka paikkaan. Nyt olen laiskempi ja asun suuremmassa kaupungissa.

Muistelin tänään pyöräilyn vapautta ja vaikeutta. Vapautta oli tietysti se, ettei ollut aikatauluista riippuvainen. Itse asiassa pyöräilijä on vielä riippumattomampi kuin autoilija, sillä pyörällä voi mennä melkein joka paikkaan, Oulussa yleisenä tapana on jopa mennä baariin pyörällä (tankojuoppoutta, tiedän, mutta lienee vähintäänkin yhtä yleistä kuin amerikkalaisten huomattavasti paheksuttavampi tapa käydä baarissa autolla).

On yksi asia, joka on pyöräilyn vihollinen, ja se ei ole lumi tai räntä. Ne ovat vain hidasteita. Lumi on itse asiassa parempi asia kuin ropiseva vesikuuro, koska lumi kastelee huomattavasti vähemmän.

Pahinta pyöräilyssä on pöly ja kura. Erityisesti kaikkialle roiskuva kura. Lätäköistä lentää ruskeaa velliä korkealle. Autot roiskuttavat päälle.

Miten voi mennä minnekään, jossa pitää olla siistit vaatteet, jos täytyy mennä kurakelillä? Vai onko olemassa polkupyöriä, joilla ei voi sotkea lahkeitaan, kenkiään tai takkiaan kuraan? Ehkä näitä on. En tiedä.

Tulikuumaa asfalttia ja aurinkoa, sitä pyöräilijä tarvitsee. Ei alamäkeä eikä vastatuulta, kiitos.

Friday, March 03, 2006

Miten ihmeessä...

... kukaan voi käydä ruokaostoksilla bussilla?

Eihän sellaista tee kukaan. Ei kertakaikkiaan.

Siis tällaista ei tapahdu:

[Latoo tavarat kasseihin ja vie ostoskärryn kauppakeskuksen kärryjonoon.]

Raahaa viikon tavaroita, vajaata pariakymmentä kiloa tavaraa ensin parisataa metriä bussipysäkille. Huomaa, että edellinen bussi meni juuri. Laahustaako sisälle kauppakeskukseen takaisin vai odottaako parikymmentä minuuttia seuraavaa bussia? Paleltuuko salaatti ja purjo? Saako niitä suojattua jotenkin? Onneksi kasseja on mukana [ekoylpeilee hetken: ei tälläkään kertaa yhtään muovikassia, pelkkiä kangaskasseja]. Niistä voi rakentaa pakkassuojaa. Miksi juuri tänään pitää tuulla ja tuiskuttaa?

Bussin pitäisi tulla jo. Miksei se tule?

Miksei se tule vieläkään? Aivan varmasti purjo on jo paleltunut. Kuka tämän korvaa?

Tuossa. [Kerää vimmatusti kasseja kasaan, että ehtii nousemaan bussiin.] Ei. Se onkin toinen bussi. [Kädet väsyvät.]

No nyt vihdoin. Miten nämä kassit saa kaikki bussiin? Miten saa näytettyä matkakorttia? Miksi bussin lattia on paskanaan kuraa?

[Nostaa kassit penkille. Ei maksa. Ei voi. Kassit putoaisivat. Bussi heittelehtii risteyksessä.]

No niin. Nyt voi näyttää matkakorttia.

[Pelastaa viinipullot varmalta väkivaltaiselta kohtaamiselta bussin lattian kanssa viime tingassa.]

Huoh. Ehkä vähäksi aikaa voi istua. Vaikka nostan kassit syliini, vien kahden ihmisen paikan.

Nyt pitää jäädä pois. Painan nappia ajoissa. Enkä takuulla nouse seisomaan ennenkuin bussi on pysähtynyt. En vaikka odotutankin bussia tällä tavoin. En rupea heilumaan edestakaisin käytävällä reilun viidentoista kilon lastin kera.

Bussista ulos. Enää on raahattava tavarat kotiin tästä pysäkiltä. Kyllä se jo tästä.

Mitähän helvettiä minä tein väärin? Kuuluuko sen todellakin olla näin vaikeaa?????

Sunday, February 26, 2006

Messages from the Dead

Pitelen kädessäni kirjeitä ystäviltäni. Kaksi heistä on kuollut alle kolmikymppisinä.

Kuolleiden kirjoittamat kirjeet ovat kiehtovia. Erityisesti nuorena nukkuneiden.
"Mä hakkaan sut, jos nähdään vielä". Ei onneksi tyypillinen lainaus. "Sä olet täysi idiootti eräissä yksityiskohdissa." Se on aivan totta.

Se on aivan totta.